Taloudellinen riippumattomuus kuvituskuva

Taloudellinen rippumattomuus eli FIREtys

Taloudellinen riippumattomuus on tavoittelemisen arvoinen asia. Jos taloudellisen vapauden tai aikaisen eläköitymisen tavoittelu kiinnostaa, tämän oppaan avulla pääset alkuun.

Opi, mitä taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa ja ennen kaikkea, miten sen tavoittelun voi aloittaa. Tervetuloa matkaan!

  • Tietoa taloudellisesta riippumattomuudesta
  • Vinkit taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseen
  • Korkoa korolle -ilmiö rautalangasta
  • Säästämisen merkitys
  • Opas FIREttämiseen

Mitä tarkoittaa taloudellinen riippumattomuus?

Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa tilannetta, jossa henkilö ei ole riippuvainen ulkopuolisista tulonlähteistä itsensä elättämiseksi. Yleensä ideana on, että passiivisia tuloja on esimerkiksi sijoitusten tuottona niin paljon, että tavallista palkkatyötä ei tarvitse tehdä.

Taloudellinen riippumattomuus ei kuitenkaan välttämättä tarkoita kokonaan työnteon lopettamista. Ennen kaikkea kyse on vapaudesta ja mahdollisuudesta olla tekemättä töitä passiivisten tulojen ansiosta. Monen taloudellista riippumattomuutta tavoittelevan toiveena on kuitenkin ainakin osittain eläköityä etuajassa, esimerkiksi jo 40-vuotiaana.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu lähtee aluksi ankarasta säästämisestä. Tavoitteena on usein säästää valtaosa omista tuloista, jotta lopulta voisi saavuttaa niin ison sijoitussalkun että sen tuotoilla pystyy elämään loppuelämän.

FIREtys – mistä nimi tulee?

Taloudellista riippumattomuutta kutsutaan myös FIREksi ja tavoittelua FIREtykseksi. FIRE on lyhenne englannin kielestä, ja tarkoitaa seuraavaa:

  • Financial = Taloudellinen
  • Independence = Riippumattomuus
  • Retire = Eläköidy
  • Early = Etuajassa

FIREtys viittaa suomeksi yleensä laajemminkin taloudellisen riippumattomuuden tavoitteluun. Eläköityminen on toki monen tavoitteena, mutta ei välttämättä aina. FIREtyksen ympärille on rakentunut monia yhteisöjä ja blogeja. Alunperin maailmalta lähtenyt elämäntapa on saapunut myös suomeen.

Miten taloudellisen riippumattomuuden voi saavuttaa?

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu alkaa säästämisestä, sijoittamisesta ja korkoa korolle -ilmiön hyödyntämisestä. Lisäksi tarvitaan tietenkin tuloja, mutta ennenkaikkea tärkeässä asemassa on, kuinka monta prosenttia tuloista saa säästöön.

FIREtyksen nyrkkisääntönä on, että säästöön tarvitaan vähintään 25 kertaa oman vuosikulutuksen verran. Tähän päästään säästämällä rahaa paikoin ankarastikin ja sijoittamalla niitä esimerkiksi indeksirahastoihin tai osakkeisiin.

Jos vuosittaiset menosi ovat esimerkiksi 25 000 €, tarvitset laskennallisesti 625 000 euron sijoitusvarallisuuden, jotta voisit elää sijoitustuotoillasi. Kaikki toki riippuu myös sijoitusten tuotoista, jotka voivat vaihdella esimerkiksi sijoitustyylin ja markkinatilanteen mukaan.

Tärkeää on myös, ettei sijoituksia nosta etuajassa pois. Osingotkin on sijoitettava takaisin suoraan rahastoihin tai osakkeisiin, jotta arvokehityksestä pääsee hyötymään täysimääräisesti.

Lisää matematiikkaa – näin taloudellisen riippumattomuuden saavuttaa

Otetaan hetkeksi lisää matematiikkaa taloudellisesta riippumattomuudesta, se kun on yksi koko ilmiön tärkeimmistä asioista. Tehdään aluksi hieman olettamuksia:

  • Menosi ovat 25 000 € vuodessa
  • Säästät 500 € joka kuukausi
  • Sijoitustesi tuotto on 7 % vuodessa (lähde: Taloustaito)
  • Pidät saman menotason kuin FIREttämiseen lähdettäessä
  • Et nosta sijoituksiasi välissä
  • Verotusta ei oteta huomioon

Tällöin 25-vuotiaana FIREttämisen aloittava voi säästää taloudelliseen riipumattomuuden tarvittavan potin 50 vuoden ikään mennessä. 25-vuotiaana aloittava pääsee samaan 55 vuoden ikään mennessä. Tämä laskelma perustuu puhtaasti korkoa korolle -ilmiöön sekä oletukseen, että säästöön tarvitaan 25 kertaa oman vuosikulutuksen verran.

Lisätietoa voit lukea taloudellisen riippumattomuuden matematiikasta esimerkiksi täältä (englanniksi): MD Wealth Mangement – FIRE calculation.

FIREttämisen monet tasot

FIREttämiseen ei ole vain yhtä tasoa. Toisille riittää minimalistinen elämäntyyli tai nykyinen menotaso, toiset taas tavoittelevat hulppeaa elämää ja esimerkiksi jatkuvaa matkustelua.

FIREtys voidaan jakaa ainakin seuraaviin tasoihin:

  • LeanFIRE: elämistä mahdollisimman minimalistisesti ja tavoitteena säästää mahdollisimman iso prosentti tuloista ja saavuttaa taloudellinen riippumattomuus niin nopeasti kuin mahdollista. Ideana on, että minimalistinen elämäntapa jatkuu myös aikaisen eläköitymisen jälkeen.
  • FatFIRE: lean-version vastakohta, jossa tavoitteena on säästää tarpeeksi iso potti hulppeata elämää varten. FatFIRE vaatii myös isompia tuloja tai korkeampaa tuottoprosenttia, jotta säästötavoitteisiin pääsy on mahdollista.
  • BaristaFIRE: versio FIREttämisestä, jossa ei tavoitella välttämättä täyttä taloudellista riippumattomuutta ja eläköitymistä, vaan halutaan mahdollisuus elättää itsensä sekä sijoitustuotoilla että pienemmillä tuloilla. Nimi BaristaFIRE tulee siitä, että tehdään jotain matalapalkkaisempaa työtä vaikka osa-aikaiseksi taloudellisen riippumattomuuden loppuosan kattamiseksi.

Lopulta on FIREttäjästä itsestänsä kiinni, millaista elämäntyyliä tavoitellaan ja mitä ollaan valmiita tekemään taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiseksi. Jos taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu kiinnostaa, suosittelemme tutustumaan korkoa korolle -laskuriimme, jolla voit tarkastaa, miten erikokoiset kuukausisäästösummat voivat tuottaa.

Irti oravanpyörästä – miten aloittaa FIREttäminen

Jos tavoitteenasi on päästä lopulta irti oravanpyörästä ja saavuttaa taloudellinen riippumattomuus, tarvitset vain kolmea asiaa: päättäväisyyttä säästämiseen, kärsivällisyyttä sekä tuottavat sijoitukset. Kokosimme neljän vaiheen oppaan, jolla pääset alkuun.

1. Maksa korkeakorkoiset velat pois

Ennen kuin rahoja kannattaa sijoittaa, on korkeakorkoiset velat maksettava pois. Voit myös kokeilla kilpailuttaa lainan, jos saisit alhaisemman koron sille.

Niin kauan, kun lainojen korot ovat suuremmat kuin odotettu tuottoprosentti sijoituksista, ei rahoja kannata sijoittaa vaan käyttää lainan poismaksamiseen.

Jos sinulla taas on matalakorkoista velkaa, kuten asuntolainaa, voit hyvin sijoittaa myös sen rinnalla olettaen, että sijoitusten tuotto-odottama on korkoa suurempi. Joskus edullinen sijoituslaina voi myös olla perusteltu, jos sille saa hyvää tuottoa vaikka asuntosijoittamisella.

2. Tee säästösuunnitelma FIREttämiseen

Tee tarkka säästösuunnitelma. Käytä hyödyksi korkoa korolle -laskuriamme laskiaksesi, paljonko ja kauanko sinun on säästettävä sopivan varallisuuden saavuttamiseksi. Käytä hyödyksi 4 %:n sääntöä ja 25x-sääntöä: säästöön tulisi saada vähintään 25-kertainen summa vuosittaisiin menoihin nähden, jotta sijoitustuotoilla voisi elää ilman, että varallisuus laskee.

Pohdi myös, millaisia kompromisseja olet tai et ole valmis tekemään tavoitteidesi saavuttamiseksi. Mistä olet valmis luopumaan ja mistä et missään nimessä voi luopua? Lisäksi mieti, mihin haluat sijoittaa rahasi: sijoitatko ne rahastoihin vai pyritkö voittamaan indeksin osakepoiminnalla tai jopa treidaamisella.

3. Aloita kurinalainen säästäminen ja sijoittaminen

Aloita kurinalainen säästäminen ja sijoittaminen vaikka Nordnetille kuukausisäästämällä oman FIRE-suunnitelman mukaisesti. Muista, että korkoa korolle -ilmiöstä voi hyötyä vain, jos rahat pitää koko ajan sijoituksissa kiinni. Älä siis nosta rahojasi välissä pois ja pidä mielessä tavoitteesi.

Säästämisen on myös oltava säännöllistä ja sinun on oikeasti laitettava rahaa joka kuukausi sivuun. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei ole helppoa, mutta tavoitteeseen pääsy sitäkin makoisampaa.

4. Anna ajan hoitaa tehtävänsä

Kenties kaikista tärkein tekijä taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa on aika. Pörssikurssit ja sijoitusten arvo voivat mennä ylös ja alas monta kertaa vuosien varrella, mutta jos sijoituksesi tuottavat pitkällä aikavälillä edes pörssin keskiarvoa, voit saavuttaa tavoitteesi.

Sijoittamalla pitkäjänteisesti laitat rahasi niin sanotusti töihin, ja annat yritysten tehdä sinulle tuottoa osinkojen tai kasvun myötä. Muista, että sinun on sijoitettava mahdolliset saadut osingot aina uudestaan, jotta voit hyötyä arvokehityksestä mahdollisimman paljon.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei ole helppoa tai riskitöntä

Lopuksi on hyvä muistaa vielä muutama asia. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu ei varmasti ole helppoa. Etenkin, jos tulot ovat pienemmät, voi FIREttäminen vaatia todella ankaraa budjetointia ja kulujen minimointia.

Lisäksi on hyvä muistaa sijoittamisen riskit. Vaikka hyvin hajautetussa rahastosijoittamisessa riskit ovatkin verrattain pienet, voi osakesijoittaja, treidaaja tai vaikka kryptovaluuttoihin sijoittava hyvin myös menettää pääomansa. Kaikessa sijoittamisessa on aina riskinsä, eikä aiempi kurssikehitys ole tae tulevasta.

Silti kannattaa pitää mielessä myös inflaatio. Rahojen säilyttäminen omalla tilillä on vielä kenties riskialttiimpaa, sillä nämä rahat häviävät takuulla inflaatiolle eli rahan arvon heikkenemiselle.

Vaikka et tavoittelisi täydellistä taloudellista riippumattomuutta, ovat monet siihen liittyvät asiat, kuten pitkäjänteinen säästäminen ja sijoittaminen silti ehdottoman hyödyllisiä. Oman varallisuuden kasvattamisen tavoittelu on fiksua.

Huom! Tämä sivusto on tarkoitettu vain informatiiviseksi, eikä mitään Taloudellinen.fi-sivustolla tule ottaa sijoituskehotuksena. Sijoitusten historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta, ja voit myös menettää pääomasi. *Affiliate-linkki tekstin sisällä, voimme saada korvauksen klikkauksesta, mutta käyttäjälle ei aiheudu kuluja.

Scroll to Top